Kiitos Päkäpäälle avusta blogin siirtämisessä. Valitettavasti valitsemamme blogi-otsikko on jonkun toisenkin käytössä ja hän on valinnut sen osoitteeksikin, joten meillä blogin osoite on hieman eri kuin otsikko. Ei kai sillä ole väliä...
Kohta jo kaksi kuukautta mennyt tätä vuotta. Minne se kaikki aika menee? Arki rullaa omalla painollaan. Kovina pakkaspäivinä olemme aika paljon sisällä. Yritän keksiä jotain puuhaa, ettei oma ja Pyryn pää hajoa. Luksusta on lähteä kavereita moikkaamaan ja poika pääsee leikkimään toisten lasten kanssa. Löysimme myös "naapurikylästä" kivan kerhon taaperoikäisille. Siellä meillä kummallakin on hauskaa! Jos päivä ollaan kotosalla, niin illalla voi suunnata koko perheen voimin kaupoille.
Eikä muuten olla vieläkään purettu kaikkia laatikoita... Saa tulla auttamaan, jos tahtoo. Jotenkin itselleni on tuottanut päänvaivaa löytää tavaroille paikkoja. Kaapeissa on tilaa - kyse ei ole tilan puutteesta pelkästään. Tulevan viikonlopun aikana on tarkoitus saada uusi lipasto kirjoille ja hylly cd-levyille. Viime päivinä olen purkanut laatikoita ja käynyt papereita läpi. Kaikki turha saa mennä kaatopaikalle tai kirppikselle. Ajattelin, että keväällä voisin viedä oman kylän kirpputorille kaiken sellaisen mitä me emme tarvitse ja mitä joku toinen voisi tarvita. :)
Perheemme voi muuten ihan hyvin. Palataan taas toiste asiaan.
Ihana sivupohja! Nyt sais se kevät jo tulla, onneksi säätiedoitus lupaa ensi viikolle jo vähän vähemmän pakkasta. MIssäpäin teillä on kirpputori? Voitais joskus käydä penkomassa :)
VastaaPoistaTodellakin kevät saisi jo tulla. Ilmassa on kyllä lupausta keväästä: linnut laulaa ja aurinko paistaa jo lämpimästi.
VastaaPoistaKirpputorit on tuossa oman kylän "keskustassa" missä on kauppa, kukkakauppa yms. Itseasiassa siis kaksi kirpputoria: lastentarvikekirppis ja normaali itsepalvelukirppis. Tein viime viikolla löytöjä lastentarvikekirppikseltä. Pyry sai uudet housut, neuleen ja palikoita :) mennään joskus yhdessä penkomaan ja tekemään löytöjä :)