Perheemme on aloittanut uuden "harrastuksen" Arkirumban. Se on koko perheen yhteinen tanssi jossa sovitetaan askeleet opiskelun, työn ja päivähoidon sekä kodin välille. Saimme pehmeän laskun näin aluksi Janin ollessa sairaslomalla ja äitini hoitaessa lapsia. Jani huolehtii lapset äitini luokse ellei hän tule meille. Minä huolehdin koiran aamulenkityksen ennen kouluun lähtöä. Tänään toisena koulupäivänä onnistuin nukkumaan liian pitkään. Siksi söin aamupalan koululla, jonne saavuin eri reittiä kuin suunnittelin sillä luulin bussillani olevan pysäkki Paavalin kirkolla mutta eihän sillä ollutkaan.
Tänään palautin ensimmäisen tehtävän joka oli tarkoitus tehdä viime viikolla etäopiskeluviikolla. En malttanut tehdä ja onneksi palautusaikaa pidennettiin. Hoitovapaan jälkeen opiskelurytmi on hakusessa. Päivät ovat pitkiä eikä iltapäivän luennoilla jaksaisi istua paikallaan mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta. Motivaatiota opintojen loppuun suorittamiseen on vaikka siihen meneekin 1,5 vuotta.
Lapset tykkäävät olla mammin seurassa eikä heillä ole varmastikaan mitään ongelmia. Eilen ensimmäisen hoitopäivän jälkeen Helmi ei ollut erityisen ripustautuva mutta yöllä tarrautui minuun ja tahtoi nukkua ihan liki. Pyrykin tahtoi nukkua kanssamme joten meidän sängyssä oli oikein tiivis ja lämmin tunnelma lasten nukkuessa lopulta poikittain meidän aikuisten välissä
Helmin imetys on mielestäni lopetettava koska minä en jaksa yöheräämisiä opiskeluaikana. Helmikään ei maitoa yöllä tarvitse ja yhtenäisemmät unet olisi hänellekin hyväksi. Hänelle puhkesi viimein yhdeksäs hammas! Sen takiakin hän on heräillyt ja itkeskellyt yöllä.
Kirjoitan tätä bussissa ja pian nousen pois kyydistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti