perjantai 29. heinäkuuta 2011

Retki Porvooseen ja muuta mukavaa

Kun kirjoittaa harvoin, tulee paljon asiaa, josta olisi kiva kertoa muillekin. Tässä postauksessa on siis koottuna parin viime viikon tapahtumia.


Turisti kirkkomaalla.
Toissa tiistaina teimme päiväretken Porvooseen Pyryn
ja hänen Liisa-kummin kanssa. Pyry nukkui ajomatkat, joten pienellä riitti virtaa Porvoossa seikkailemiseen. Jätimme auton joen varteen joten saimme ihailla veneitä kävellessämme vanhaan kaupunkiin. Kävimme tutustumassa uusittuun kirkkoon. Minun edellisestä vierailusta Porvoossa on tovi aikaa ja muistelen, että silloin kirkkoa vielä korjattiin tuhopolton jäljiltä. Kirkko oli kaunis niin ulkoa kuin sisältäkin. Pyryä kiinnosti myös kirkon akustiikka: kiva kun kaikuu!
Iso puu, pieni poika.
Kävimme syömässä lounaan kotiruokaa tarjoilevassa Hanna-Mariassa. Ruoka oli hyvää ja edullista - suosittelemme! Kahvila Helmessä puolestaan petyimme palveluun,vaikka herkut olivatkin maukkaita.
Uijui! Mikä auto!

Kiireinen päivä sai työntekijät puhumaan hieman turhankin tiukkaan sävyyn asiakkaille. Vai olenko herkkänahkainen raskauden takia? Kyllä sielläkin kannattaa käydä. sisäpihalla oli kiva juoda teetä ja syödä herkullista kakkua.

Leikkipuistossa.
Löysimme kivan leikkipuiston vanhasta kaupungista, jossa tutustuimme 2-vuotiaaseen Elli-tyttöön ja hänen äitiinsä. Pyry oli reipas retkeilijä ja jaksoi kävellä hienosti vanhan kaupungin mukulakivikaduilla. Pieni sade ei haitannut retkeilijöitä. Kesä kuivaa minkä kastelee! Sää oli oikeastaan loistava puolipilvinen, eikä liian kuuma.
Pieni kadunlakaisija Porvoon kadulla.
Torstaina mulla oli neuvolalääkäri. Vauvalla tuntuisi kaikki olevan hyvin. Lääkäri epäili vauvan olevan pienempi kuin mitä Pyry oli. Saa nähdä, olihan Pyrykin aluksi ihan "normaalikokoinen". Syntyessä vain hieman kookkaampi kuin useimmat. :)

Valmiina kuvauksiin!
Perjantaina olimme Taidekuvauksessa Janin ostettua lahjakortin Citydealista. Pyryä kuvattiin tunnin verran, eikä poika oikein innostunut hymyilemään, mutta toivottavasti edes joitain kuvia onnistui. Kuvaamossa Pyryn huomion sai ensimmäisenä hieno vanhanajan auton näköinen BMW polkuauto. Sitä käytettiin kuvissa kuten myös hienoa junaa. Omaakin
rekvisiittaa oli mukana. Uskoirin, että Pyryn mielesstä parasta taisi päivässä kuitenkin olla lounas isin kanssa kuvaussession jälkeen. :) Pikkumiehemme osaakin käyttäytyä hyvin ravintoloissa. (Etenkin verrattuna toiseen ravintolan pieneen huutavaan ja kiljuvaan asiakkaaseen, joka oli tuotu jäähyttelemään ravintolan ulkopuolelle...)

Myöhemmin haimme mummin meille ja saimme tuliaisia hänen Ruotsin reissultaan. Pyry tykkää työnnellä ostoskärryjään pitkin kämppää. Kevyet kärryt päätyvät usein ulos terassille tai alakertaan rappusia pitkin. Pyry osaakin jo hienosti kulkea rappusissa, eikä meillä siis ole enää portteja käytössä. Pyry harjoittelee kulkemaan rappuset kävellen pitäen kiinni kaiteesta. Se onnistuu hienosti!


Tiistai oli jälleen "kummipäivä" kun minä olin sokerirasituksessa ja Liisa hoiti Pyryä meillä koko päivän. Kävin ostamassa kotimatkalla maalia ja muita tarvikkeita pinnasängyn ja Pyryn sängyn maalausta varten. Valkoisina ne pysyvät, mutta ajattelin nyt maalata ne siistimpään kuntoon. Kestävät sitten parempina pitempään. Kunhan vaan saan aikaa hiomiseen ja maalaamiseen... Liisa oli meillä siis koko päivän, joten sain tehdä omia juttuja rauhassa. Siivoilin ja järjestelin omaa huonettani. Oli ihanaa saada tehdä kunnolla omia juttuja eikä tarvinnut keskeyttää hommia Pyryn herättyä päikkäreiltä. Huoneeni seinät pitäisi vielä maalata jossain välissä. Ensin on kaiketi Janin työhuoneen vuoro. Se onkin aikamoinen urakka... Sain torstaina ostettua laatikoita Ikeasta, jotta saan tavarani parempaan järjestykseen. Lehtiä lukiessa törmään jatkuvasti artikkeleihin kuinka koti pidetään järjestyksessä. Sotkuinen koti taitaakin olla tämän ajan ongelma. Sotkua tietenkin aiheuttaa tavarapaljous. Pitäisi siis karsia reilulla kädellä turhaa tavaraa, eikä hamstrata mahdollista tulevaa käyttöä varten jokaista nippeliä ja nappia.

Herkkusuut äitin ja isin kihlapäivän kunniaksi
syömässä jäätelöä ja köyhiä ritareita.
Torstaina oli vuorossa lounastelua anopin ja kummityttöni kanssa Espoon Ikeassa. Janikin pääsi liittymään seuraamme. Samalla reissulla kiersimme hieman Ikeassa Pyryn ja naisväen kanssa Janin lähdettyä töihin. Sain tehtyä siis tarpeellisia hankintojakin. Jälleen Pyry näytti kuinka reipas hän on. Toki hän näytti kiukkuakin, kun piti lähteä lastenosastolta ja sen leluviidakosta pois. Kaikenkaikkiaan sanoisin, että poika käyttäytyi oikein mallikkaasti ja jaksoi yllättävän hyvin koko reissun. Autossa hän nukahti melkein heti ja jatkoi uniaan kotonakin. Saimme viettää laatuaikaa kummityttöni kanssa muutaman päivän ja se olikin kivaa. Vein hänet kotiin tänään. Etenkin iltaisin pelasimme Littel Big Planetia, josta on tullut perinteemme :) Päivisin puuhastelimme paljon Pyryn ehdoilla ja Jenni tutustui Pyryyn paremmin. Pyry tykkäsikin olla Jennin kanssa ja oppi sanomaan "Jen" tai ainakin siltä se kuulostaa :) ("Isi" on edelleen usein "äiti", mutta isiin viittaavaa ääntelyä on havaittu tälläkin viikolla!) Joku aamu poika taitaa herätä ja puhua täydellisesti, niin paljon hän harjoittelee puhumista. Tosin hänellä on hauskan kuuloista omaa kieltäkin, johon kuuluu mm. "tombei" ja "gougou".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti