maanantai 11. heinäkuuta 2011

Seinäjoella ollaan

Saavuimme eilen Seinäjoelle. Matka kesti huimat kuusi tuntia! Puudutti jo aikuisiakin pysähdyksistä huolimatta. Ensimmäinen tauko venähti pitkäksi, joten se pidensi matka-aikaa. Outi oli mukanamme ja viihdytti Pyryä takapenkillä. Onneksi vastusteluistani huolimatta J kiinnitti pienen television auton selkänojaan ja Pyry pystyi katsomaan Lauri-kilpa-auton seikkailuita matkan aikana.
Kävimme saman tien tapaamassa mummaa. Piia, Antti ja Marja-Leena tulivat myös sinne. Mumma oli lepäämässä mutta jaksoi seurustella ja ihastella Pyryä, jota hieman jännitti Mumman tapaaminen. Suklaiden houkutus kuitenkin sai Pyryn rohkaistumaan ja Mumma ja Pyry söivätkin suklaata yhdessä. Outi soitti pianoa salissa ja olimme kaikki kuuntelemassa ihanaa musiikkia. Pyrykin sai soittaa ja sai aplodit siinä missä muusikkotätinsäkin. :)
Menimme vielä illalliselle sukulaisten kanssa. Oli mukava tutustua heihin. Pyryä jutustelu ravintolassa ei kiinnostanut vaan hän juoksenteli mielummin ympäriinsä äiti tai isä kannoillaan. Pienessä miehessä riitti virtaa syönnin jälkeen ja vielä hotellihuoneessakin. Pyy tykkäsi läträtä kylvyssä eikä olisi tahtonut tulla pois. Tänään Pyry pääsee uudestaan kylpyyn vaikka vaahdon kera ja paremmalla ajalla.

 Tänään kävin Pyryn kanssa liikennepuistossa ja sen viereisessä leikkipuistossa. Se olikin kiva paikka. Liikennepuistossa Pyry sai ajaa formula-autoa äitin työntäessä ja auttaessa ohjaamisessa. Leikkipuistossa oli paljon tutkittavaa liukumäkien, kiipeilytelineiden ym. muodossa. Siililapsetkin tulivat puistoon ja lapset kerääntyivät ihastelemaan niitä. Pyry olisi tahtonut tietenkin koskettaa siiliä.
Nyt päikkäriaikaan pääsen käymään kaupoilla. Jee!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti