torstai 19. tammikuuta 2012

Lunta tulvillaan...

Nyt sitä sitten saa! Lunta pyryttää taivaan täydeltä. Tein Pyryn kanssa eilen lumityöt ja tänään oli samanlaiset vastassa. Nähtävästi saamme tehdä toistamiseen lumitöitä tänään, kunhan hetki vielä levätään. Pyry nukkuikin vain tunnin, joten ilta saattaa olla mielenkiintoinen.

Arki rullaa hyvin. Päivämme kuluvat ulkoilun, leikin, ruokailun ja päiväunien rytmittämänä. Lapset pitävät huolen, ettei äiti joudu olemaan yksin: Helmi nukkuu ulkoilun aikana ja herää Pyryn mennessä päikkäreille. Illan pikkuneiti tankkaakin läheisyyttä ja maitoa pääasiassa äidin sylissä. Eilen Jani jäi illaksi yksin lasten kanssa. Helmi ei kuitenkaan kelpuuttanut maitopulloa, joten jouduin lähtemään ompelukurssilta kesken pois. Täytynee harjoitella pulloruokintaa enemmän, jotta voin käydä mm. kurssilla yksin.

Helmi kasvaa ja kehittyy hyvin. Hän on jo pari viikkoa tarttunut esineisiin ja viime viikolla vei lelun suuhunsa. Nytkin roikkuu apinan hännässä ja keskustelee käskevällä äänensävyllä. Nyrkki on usein suussa, joten epäilen hänenkin tekevän hampaat piakkoin. Pyryhän oli 3,5kk ensimmäisen nököhampaan ilmestyessä suuhun. Helmi on aurinkoinen ja iloinen tyttö, joka tykkää keskustella syliteltäessä.

Pyry on vaihtelevasti innoissaan siskosta. Välillä halailee ja suukottelee ja lepertelee vauvalle, mutta välillä läpsii, tönii ja heittää leluilla pikkuista :(. Jäähypenkki on tullut tutuksi pojalle. Tuntuu, ettei hän ymmärrä ollenkaan ettei saa satuttaa vauvaa. Pyry puhuu koko ajan paremmin ja sanavarasto on laajentunut huimasti. Hän on varsinainen automies. Aamusta iltaan on auto kädessä, nukkuessakin vähintään sängyssä mukana. Mainitsinkohan jo, että ensimmäinen kolmesanainen lause oli "isi kankka prumprum" eli isi tankkasi auton :).

Pikkuneiti kutsuu jälleen äitiä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti